Tänään Helena on ikäihminen

istuu miettien kiikussa

mitä on elämä tuonut

pitkä elämän kaari

siellä on tullut vastaan kaikkea

ilot ja surut

onnen murut

lapsilla omat elämät

Helena nyyhkii

kyyneliä pyyhkii

ikävä kalvaa, mieliala

surusta kankea.

AHDISTAA...

Lankku narahti yössä

kaiku kiiri yön hämyyn

Helena katsoi taakseen

poistuvan käden heilahdus

jalkojen alla kuivien oksien rasahtelu.

menijän selkä piirtyi helenan mieleen,

Helena painoi hiljaa lankun kiinni

kolahtaen salpa painui paikalleen..

kuivakanto kutsui helenaa..

hiljaa huokaisten hän istuutui

painoi käsillään polttavia poskiaan

-äsken he olivat sylikkäin kivellä.

Helena ummisti silmänsä

tunsi kuumat huulet huulillaan

ajatuskin viilsi, kaipaus riisti sydäntä.

kotvan kuluttua hän nousi

painoi vielä poskensa lämmintä aitaa vasten

tuijottaen polkua,

näkyi vain yön hämärään katoava tie.

Yölinnun hiljainen sirkutus

herätti Helenan mietteistään.

Hajuheinän väkevä tuoksu

tuulenvireen mukana

kantautui hänen nenäänsä..

Aamu alkoi sarastaa,

karjan yninä kuului pihasta.

lehmät oottivat lypsäjää

oli mentävä-

talontyttären aamutoimiin.......

-tuhkimo-

Savusaunan nurkalla muuripata

lähellä lähde-kaivo

kansi harmaa

sankko vierellä

irto kansi, ripa käyrästä oksasta,

sula maa, aurinko ylhäällä

vesi alkoi kuummua

eilen oli laitettu pyykki likoon.

Helena oli äidin apuna

pikku-sisko istui viltin päällä

paljaat kintut

pitsilakki päässä

Oli tullut pyykkipäivä

pyykkilauta sojotti saavissa

pulveri vettä, saippuaa

mäntysuopaa.

alkoi hikinen urakka

pyykilautaan hangaten

äiti kävi läpi jokaisen vaatteen

lipeävesi kiehui jo padassa

äiti laittoi valkeat lakanat,

kiehumaan lipeään

Helena huolehti siskosta

ei saanut mennä lähelle pataa

vihdoin äiti nosteli kuuman höyryävät vaatteet

korennolla saaviin

alkoi huuhtelu

monella vedellä.

narut oli jo vedetty pihapihlajien väliin

kunnes pyykit olivat jo väännetty

liika vesi pois,

alkoikuivumaan laittaminen.

Kaunis näky, valkoiset lakanat kesä tuulessa

auringon kuivatellessa niitä.

Helenalle piirtyi tuo näky sielunsa syöveriin...

-tuhkimo-

Eipäs itkemättä pääse kevätkään

kun kyyneleitä tippuu aina vaan

puikko jäinen venyy, venyy vaan

kastelet sä  jäisen kylmän maan

mut aurinko tuo hymyllään

sulattaakin kohmeisenkin jään...

-tuhkimo

Katolta tippuva vesi rummutti astioita

välillä kolahti

jääpuikko irroitti otteensa

lumikinos aleni

auringon kivuttua ylemmäksi

vesiämpäri täyttyi

kippoja tyhjennettiin saaveihin

oli taas vettä eläimille

auringon laskiessa

pakkanen hiipi pimennostaan

myöhemmällä illalla

Helenakin lähti hangille

lasketteli sisarien kanssa

pitkiä pellavia huudeltiin,

kivuttiin ylös

laskettiin alas,

tupaan tultiin posket punaisina,

 mukana  tulvahti  raikasta ilmaa

iltapala odotti,

ruisleipää äidin kirnuamaa voita

juomana lämmintä maitoa.

Helena nukahti

lämpimään sänkyyn

onnellinen hymy huulilla.....

-tuhkimo-

Joululahjoja

uteliaisuus

Helena kurkisti koppaan

Äiti ja isä ajelivat kirkolle

hevosella ja reslalla

jouluostoksille

Helena oli yksin kotoa

uteliaisuus valtasi

käänteli paketteja

yhdessä luki Helenalle

pehmeä, mitähän siinä

Helena laittoi paketin takasin

mutta hän ei saanut rauhaa

hiipien lähestyi koria

otti paketin käteensä

avaanko?

pian helena avasi päästä ja kurkisti

oi miten ihanaa ja pehmyttä flanellia

pieniä punaisia kukkia

keltaisella pohjalla

Mutta kun koitti jouluaatto

ei ollut jännitystä mitä saisi

omatuntokin kolkutti

sinä jouluna Helena ei ollut iloinen...

-tuhkimo-

Helena heräsi kolinaan

kaikilla tuntui olevan kiire

mutta minne keskellä yötä

pian hän nukahti uudelleen

aamulla kun hän heräsi

 kuului separaattorin ääni,

Anna-täti hääräsi hellan luona

separoi maitoa ja hämmensi

puurokattilaa.

Täti huomasi että Helena oli herännyt

tulehan syömään pottupuuroa

pöydällä höyrysi lautasella puuro

voisula iski Helenalle silmää

kutsuvasti.

Maitolasi vierellään.

Siinä Helena nyt istui ihmeissään

käsiposkella.

Missähän äiti on ?

Täti selitti, äiti on mennyt hakemaan vauvaa.

Mutta mistä ja miksi ?

Hänet, Helenanhan oli haikara tuonut,

miksi se ei nyt tuonut

piti mennä jostakin hakemaan.

Viikko oli pitkä,

lopulla isä meni hakemaan äitiä ja vauvaa

Helena oli ikkunapenkillä polvillaan

nenä ruutussa,

siihen oli sulanut jäätyneeseen ikkunaan

pieni pyöreä sula kohta

siitä Helena näki pihaan,

Alkoi kuulua hevosen aiasakellon kilinä

isä ajoi pihaan hevosella.

 vauva, voi kuinka pieni  olikaan..

Hän ei ollutkaan haikaran tuoma....

-tuhkimo-

Metsä tie, kivinen ja oksainen

koululainen pieni Helena

itkien juoksi

pelkäsi

Helena oli ollut viikon koulussa

pois kotoa

asunut kortteeria koulun lähitalossa

Kuullut ronskien miesten jutut

sodan kauheudet, julmuudet.

oli painunut Pikku Helenan sydämeen,

pelko otti ohjat

ajatus musersi pienen kulkijan,

Vaikka sota oli jo päättynyt

Koti näkyi jo

mutta helenan pelko vain kasvoi

kysymys ?

ovatko lähteneet evakkoon sotaa.

kyyneleet valuivat

essuun silmiään pyyhkien

Helena vaipui helpotuksesta

äidin syliin...

oi äiti,, oli  niin turvallinen olo.

-tuhkimo-

laatikoita sikin sokin lattialla

osoitteet päällä

kirjoitettu isolla

maali valkoista

lapsen käsialalla raapustettu.

Määränpää se ja se.

ymmärtänyt ei Helena pieni

äiti itki salaa

toivoi hiljaa rukoillen

ei tahtonut lähteä evakkoon

ei enää.

Yhdestä kerrasta sai jo tarpeekseen.

Helena vain oli innoissaan

pois halusi jonnekkin

ehkä saa matkustaa.

Naapurilta viesti

evakkoon ei tarvitse lähteä.

Äiti kaivoi piirrongin lootasta

kahvi nyssäkän

aah kahvia, sitä äiti keitteli

joi naapurin emännän kanssa..

Iloisena, rauha oli tullut.

Ei tarvinnut lähteä evakkoon...

-tuhkimo-

Muuri sihisi lumesta

Helena oli kantanut vasulla lunta

lisävettä sulatakseen

useamman vasullisen

karja kolisutteli apelaatikoitaan

vasikoiden imiessä toistensa korvia

Helena pysähtyi

lisäsi puita padan alle

jäi tuijottamaan

kuinka ahnaasti tuli nuoleskeli tervaksia.

Vesi alkoi höyrytä padassa,

viimeinenkin lumi suli vedeksi,

Milloinkahan, kuinkahan kauan

ajatteli Helena

olen näissä kotimaisemissa.

Hän halusi jo pois

maailmalle, niin kuin sanottiin.

Naapurin tytöt olivat jo lähteneet

piikomaan.

mutta Helena ei halunnut,

hän halusi käydä kouluja,

Lastenhoitaja, tai käsityönopettaja.

Helena kiipesi portaita vintille

talikolla heitellen heiniä alas,

Kuivat nurmet kahisivat

kantaessaan niitä lehmien eteen.

Eläimet jäivät tyytyväisinä

rouskuttelemaan heiniään,

Helenan poistuttua tupaan..

-tuhkimo- 

Helena silitti siskon entistä pukua

mustaa pukua,

oli ripillepääsyn sunnuntai,

isoveli kiusasi, ukkolupa.

äiti torui häntä

Rippikoulua oli syksyllä ja

keväällä myös kaksiviikkoa

Helenakin oli etsinyt kysymyksiin vastauksia

elämän kysymyksiin.

Kyynelkin oli vierinyt raamatulle

Jumalani missä olet,

Helena kuuli kuin joku olisi kuiskannut

tässä olen ihan lähelläsi

olen kaikkialla,

olen luonasi.

varjelen sinua

siunaan sinua

Turvallisella mielellä  Helena lähti ripille.

-tuhkimo-

Helena kahlasin

näkymätöntä polkua

pimeys tavoitti hänet,

kinokset kasvoivat aukion reunassa

ylettyivät polviin saakka.

Tuuli työnteli lunta luihin ja ytimiin.

Navetan nurkalle oli kertynyt korkea kinos.

Koti, äiti, isä ja siskot.

Lämmin aalto läikähti  Helenan suonissa. hän oli lähtenyt kaksikuukautta sitten kotoa

 harjoittelu paikkaan, sulan maan aikaan.

Helena työnsi oven auki,

mukana pyyhälsi sisään tuuli ja lumiryöppy.

Nenään tuoksahti vastaleivotun leivän kotoinen tuoksu.

Äidin rukin rauhoittava surina.

Koti-ikävä, pakko oli tulla käymään.

hän katseli ympärilleni lämpöisessä tuvassa.

Tuuli humisi ulkona kolkuttaen

luudan vartta porraspieleen.

Sisällä tuli hyvä ja unettava olo.

Kylmä maailma antoi Helenalle loman pistäytä kodin lämpimässä..

- Tuhkimo-

Kuuta katsoin

tähtiin tuijotin

yötaivas mustana hohki

jossain yössä tähti lensi

pieni piirto taivaan rannal

kuu heitti kumottamasta

jätti jälkeensä pienen vanan

pakkasyöhön kellumahan

aamun tullen tähdet häipyi

aurinko kun voiton sai.

-tuhkimo-

Laitoin pullapellin uuniin

istahdin keinuun

katselin ulos

huurteiset puut

tummuvaa, taivasta,

päivän auer hehkutti taivaan rantaa

tuulikin lepäsi jossain

oli hiljaista

annoin kiikulle kipinän

keinutellen ees taas

rauhallinen joulu mieli valtasi minut

ajatukset uinuivat

mutta pullan tuoksu herätti,

havahduttaen todellisuuteen...

  -tuhkimo-

Halasin sinua kaksin käsin

painoin poskeni karheaan pintaasi

tunsin kuinka sinusta virtasi voima ja lämpö

jäin siihen ummistaen silmäni

kohotin katseeni ylös

voi kuinka suuri oletkaan

Latvasi hipoi sinistä taivasta

vahvat oksasi keinui tuulessa

halusin nukkua kyljessäsi

halata lämmintä kaarnaasi

jalkani valui juuriasi pitkin,

kohden maata.

Istahin lonkeroiselle polvellesi

Voi kuinka rakastankaan sinua....

-tuhkimo- 

Suljin silmäni

käänsin kasvoni kohden pilviä

tunsin isojen lumihiutaleiden kosketuksen

poskeni kostuivat

ripsiini takertui lumi

pohjoinen tuuli

hiihteli poskellani

vei mukanaan hiutaleet

jäljelle jäi kostea vana.....

-tuhkimo- 

Valuivat tähtinä taivaalta

valaisivat yöni

läpi autereen hohti

lämmöllä suloisella

suonissani soljui....

kipinöinä kirkkaina